Rajoja ei määritetä uudelleen, vaan ne määrittyvät myöhemmin sen perusteella, miten niitä on kokeiltu ylitetty ja rikottu.

Mielestäni tein selväksi, etten pidä FNM:ää konservatiivisena heidän aikalaismusiikkiin verrattuna, vaan esim. Fantômasiin verrattuna (kirjoitanko siis itse “kuuroille silmille”). Fantômas rikkoi niin genrerajoja kuin tyypillisten biisi- ja levyrakenteiden konventioita tavalla josta FNM:ssä ei ollut tietoakaan.

Eikä tarkoituksenani edes ole vähätellä Faith No Morea tai sen vaikutusta. Tarkoituksenani on sanoa, että Ahlroth syystä tai toisesta jättää nämä kekseliäämmät projektit huomioimatta ja tekee sen itsetarkoituksellisen provosoivalla tavalla.

Rajojen kokeileminen, ylittäminen ja rikkominen on eri asia kuin niiden määrittäminen uudelleen. Pattonin koko ura perustuu musiikilla ja teemoilla leikkimiseen ja niiden sotkemiseen (tosin 80-luvun puolestavälistä löytyy projekteja kuten Electro Hippies jne. jotka ovat olleet samoilla linjoilla kuin osa Pattonin projekteista, jotka eivät siis ole mitenkään niin ainutkertaisia kuin tunnut sanovan).
Se että FNM näyttää nykyään konservatiiviselta, kertoo siitä mitä yhtye sai aikaan. Se mikä oli vaihtoehtoista The Real Thingin ja Angel Dustin aikaan on nykyään valtavirtaa.

On melkoista liioittelua väittää, ettei Patton ole tehnyt MITÄÄN järisyttävää FNM:n jälkeen, vaikka olisikin eri projektien taiteellisesta laadusta eri mieltä. Ihmettelen jos joku on sitä mieltä, että FNM on kekseliäintä ja rajojarikkovinta mitä Patton on tehnyt.

Sitä, miten paljon ja millaiseen musiikkiin eri projektit ovat vaikuttaneet, on tietysti vähän hankalampi arvioida. Lienee selvää että nämä muut projektit eivät ole samanlaista vaikutusta tehneet valtavirtamusiikkiin. Hesarin tarkoituksenakaan ei tietysti ole olla mikään underground-musiikin medium, mutta “ei mitään järisyttävää” on ilmaisuna sellainen, että se tuntuu tässä yhteydessä kerrassaan undergroundin halventamiselta.

Ehkä Ahlrothin tarkoituksena olikin provosoida meitä “elitistisiä” kuuntelijoita. Jos oli, niin minun ja monien muiden eriävät mielipiteet (tai siis niiden olemassaolo) on parasta vaan hyväksyä. Sitä saa mitä tilaa.

“Mä diggaan enemmän noista muista” ei ole elitistinen asenne. Se on subjektiivinen mielipide. Elitististä siitä voi tehdä vain syyt joihin lausuma perustuu. Mikäli on elitististä arvottaa projekteja niiden taiteellisen arvon ja kekseliäisyyden mukaan, olen taatusti elitisti tässä asiassa.

Koska jos kokonaisen/-ten genrejen rajojen rikkominen ja uudelleen määrittäminen ei ole järisyttävää, niin en tiedä mikä on.
Mun näkökulmasta ammattimainen musiikkitoimittaja määritti asian niin kuin se on, tosin minä seurasin ennen, silloin ja jälkeenpäin musiikkia kun em. murros tapahtui. Kuten sanoin, jos ei aikakautta tunne, ei luultavasti ymmärrä mistä puhutaan.

Kerrotko vielä mikä tämä sun kulma on?

Ehkä Jari Tervokin lienee sitten niitä järisyttävimpiä asioita, joita suomalaisen kirjallisuuden kentällä on viime vuosina nähty.

Tiedän faktana että Ahlroth on tutustunut ainakin Tomahawkiin ja Fantomasiin, oletan ettei muukaan Patton materiaali ole tuntematonta.

Suosittelisin kirjoittajalle ja kommentoijalle pikaista tutustumista 80-luvun lopun ja 90-luvun alun raskaan musiikin kenttään, jotta keikka-arviossa esitetyt itsestäänselvyyden avautuvat ilman suurempaa hampaiden kiristelyä.