Jyväskylä Rock 2008, lauantai sanoin ja kuvin

(Tiiätte kyllä homman nimen: kuvat kasvaa klikkaamalla. Täältä löytyy vielä muutama lisää.)

Kuten monesti on tullut mietittyä, Jyväskylän sijainti antaa mainiot mahdollisuudet kesäfestarin järjestämiseen, mutta jostain syystä ammattitaitoista järjestäjää ei ole oikein löytynyt. Tänä vuonna suuntaa koitti kääntää Wallu Valpion Rock’n'Roll Circus ja olin kyllä iloisesti yllättynyt. Aluesuunnittelu oli mainiota, järjestelyt toimivat aivan erinomaisesti, median edustajia hemmoteltiin hyvällä vip-alueella sekä drinkki- ja ruokalipulla, ja lopulta illalla yleisökin löysi tiensä paikalle. Esiintyjien suhteen oli ehkä pelattu hieman varman päälle, mikä sinällään on mielestäni aina hieman riskaabelia, mutta toivottavasti Jyväskylä Rock toteutuu myös ensi vuonna, jolloin voisi kenties kokeilla vaikka ulkomaista pääesiintyjää. Jyväskylä on Suomen parhaita rokkikaupunkeja, onhan meillä vielä jonkin aikaa Suomen paras rokkibaari (Bar68, joka valitettavasti suljetaan tässä kuussa) ja myös Suomen paras rokkiklubi (Lutakko).

Pikkuinen, kaksipäiväinen Jyväskylä Rock ei tietenkään tänä vuonna vielä voinutkaan nousta Suomen festareiden kärkikaartiin, mutta järjestelyiden puolesta se oli aivan ensiluokkainen. Lauantain alkuiltapäivästä yleisöä oli paikalla sen verran vähän, että jokaiselle kävijälle olisi riittänyt melkeinpä ikioma bajamaja (joita oli todella runsaasti, siitä iso plussa) ja jokaiselle täysi-ikäiselle olisi voinut varata anniskelualueen tiskiltä useamman tiskimetrin (tiski oli todella pitkä, siitä toinen iiiiiso plussa). Järjestyksenvalvojat olivat iloisia ja asiakaspalveluhenkisiä, etenkin anniskelun väkeä on syytä kiittää runsaista hymyistä ja hyvästä palvelusta.

Lauantain ensimmäiseksi esiintyjäksi oli haudattu sinänsä hyvää indietä soitteleva Kastor, jonka esiintymisessä kuitenkin on ehkä vielä hiomista. Bändillä oli iloinen ja hyvä meininki, mutta esimerkiksi välispiikit tämän Suomen Keanen laulajalla olivat ehkä vähän surkuhupaisaa ja kesyimmillä fraaseilla maustettua höpöttelyä. Bändin nuoresta iästä johtuen biisivalintoihin oli nähtävästi hankala saada riittävää dynamiikkaa, sillä noin puolet biiseistä oli aivan liian samanlaisia keskenään. Joitakin menevämpiäkin ralleja kuitenkin kuultiin ja yleisö näytti nauttivan kuulemastaan. Yhtyeen asenne on myös selvästikin kohdillaan, sillä he selviytyivät keikasta hienosti, vaikka pienelle yleisömäärälle esiintyminen onkin aina haasteellista.

Eturivi sentään oli ihan täynnä, vaikka yleisöä valitettavan vähän olikin.

Vaikka biiseistä ei vielä tarpeeksi löytynytkään vaihtelua, niin soittotaito Kastorilla on kyllä hyvää luokkaa ja kappaleet esitettiin erinomaisella ammattitaidolla, mikä ei aina ole selvää nuorehkojen bändien kohdalla. Tämä bändi lie treenannut yhdessä paljon, siltä se ainakin kuulosti ja väitän että heiltä on lupa odottaa vielä paljon tulevaisuudessa. Ottaen huomioon soittotaidot, musiikkityylin ja muutamien yksittäisten biisien erinomaisen laadun, Kastorista saattaa vielä kasvaa tämän maan suosituimpia bändejä ja kenties pienellä tuurilla myös laadukas vientituote.

Harmittava heikkous aikatauluissa oli myös se, että kenties Suomen paras bändi, Underwater Sleeping Society, oli laitettu esiintymään toisena. Heidän musiikkinsa toimisi huomattavasti paremmin hämärässä illassa (joskin parhaiten hämärällä klubilla) ja etenkin niin, että yleisöä olisi paikalla enemmän. Noh, kaikkea ei voi saada.

Jos bändikin on yksi Suomen parhaita, niin myös laulaja on yksi valtakunnan tyylikkäimpiä.

Ja tässä sitä yleisöäkin.

Olen nähnyt Underwater Sleeping Societyn kerran aikaisemmin livenä ja kyllähän se Lutakossa toimi sata kertaa paremmin kuin ulkoilmassa kouralliselle ihmisiä. En tiedä johtuiko tästä vähän oudosta ympäristöstä vai mistä, mutta keikan alussa soitetut uudet biisit eivät vaikuttaneet kovin lupaavilta. Bändin parhaimmistoon kuuluvasta Silence Teaches You How to Sing -kipaleestakin tuntui melkeinpä puuttuvan jotain, vaikka se toki hyvältä kuulostikin. Hyvältä kuulosti myös kun basisti spiikkasi tämän kyseisen laulun “Seuraavaksi kappale, jonka nimi on Silence teachessösösösöössshhshshshs”, mikä saikin paitsi yleisön, myös bändin varsin hilpeäksi. Vaikkei tuosta kyseisestä spiikistä sitä varsinaisesti voikaan päätellä, yhtye esiintyi erittäin valmiin ja kypsän oloisesti. En tiedä mahtoiko vika ollakin juuri siinä. Kappaleisiin olisi ehkä toivonut enemmän rosoa ja yllätyksiä. Jätkillä oli esiintymisvarmuus ihan huippuluokkaa, mutta kun bändi on saatu hiottua sellaiseen kuntoon, sitä kuntoa kannattaisi hyödyntää ottamalla vähän riskejäkin.

Keikka ei ollut missään nimessä huono. Sen ainoa huono puoli oli se, että se oli “vain” hyvä. Suosikkibändeiltään sitä aina odottaa niin paljon. Ja seuraavalta klubikeikalta varmaan odotan entistä enemmän. Etenkin kun sitä aikaisemmin julkaistaneen uusi levykin.

Sliippareitten jälkeen yhdistyikin sopivat olosuhteet: kuskin alkoi tehdä mieli kaljaa ja peräkkäin esiintyi monta artistia, jotka eivät kiinnostaneet, joten ohjelmassa oli auton vienti kämpille, dokailua kämpillä ja bussimatka takaisin alueelle. Festarin sijainnin hyvät puolet tulivat erityisen hyvin esiin tässä kohtaa. Keskustaan ajoi Laajavuoresta muutamassa minuutissa ja paikallisbussilla pääsi ihan alueen viereen.

Saapuessamme esiintyvä Jenni Vartiainen ei kiinnostanut meistä riittävästi ketään, joten seuralaiseni suunnistivat anniskelualueelle ja itse käväisin katsastamassa vip-alueen ja käyttämässä drinkkilippuni. Sitä ennen nappasin vielä pari kuvaa päälavalle johtavasta polusta, koska päivällä siitä ei näin yleisörikkaita kuvia olisi saanut.

Nopeasti vilkaistuna ruokapuoli näytti olevan paremmalla tolalla vip-alueella kuin varsinaisella festarialueella, mutta kummallakaan puolella ei tullut syötyä, joten arvailujen varaan se jää. Vip-alue oli viihtyisä ja hiljainen, päälavan artisti kuului sinne juuri sopivasti (alue oli päälavan takana), eli olisihan siellä pidempäänkin hengaillut, jos sellainen hengailu miellyttää. Itse kun en ole oikein vip-ihmisiä, niin tilasin vain Bacardi Breezerin, koska se on helppo juoda parilla huikalla, ja siirryin takaisin entourage’ni joukkoon.

Muutaman lonkun jälkeen aloittikin bändi, joka harvoin pettää.

Lapko on niitä harvoja kotimaisia rokkibändejä, joilta ei juuri heikkoja biisejä livenä kuule. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ne aikaisimmat hitit alkavat jo ihan vähän kulahtaa, sen verran usein niitä tämän maan festareilla kuulee soitettavan. Uutta materiaalia soisi julkaistavan pian, vaikka heiltä viimeisenä parina vuonna onkin levy tullut ulos molempina. Tämän kaltaisessa indierockissa on juuri se huono puoli, että biisit vanhentuvat aika nopeasti, koska samantyyppisiä bändejä on maailmalla paljon. Lapkon faneista ei kylläkään kyllästymistä huomaa. Vai huomaako? Ehkä sitä voi analysoida näistä eturivin kuvista.

Ja vielä oli Lapkonkin jälkeen tiedossa herkkua meidän jengille, sillä sen jälkeen päälavalle nousi Viikate. Itse en ole koskaan tästä poppoosta oikein innostunut, vaan pikemminkin olen pitänyt heidän touhuaan mukahauskana, mukamelankolisena ja mukaälykkäänä suomalaisen kansanluonteen stereotypioiden yhteenkasautumana. Kaarlo Viikatteesta olen jonkin verran aina mediapersoonana pitänyt, mutta bändin musiikki vain ei ole koskaan kolahtanut.

Mutta Jyväskylä Rockissa se kyllä kolahti. Jos jokin sopi solamaiseen, sateiseen ja puiden ympäröimään festariympäristöön, niin kyllähän se Viikate vaan oli. Kun Kaarlo Viikatteen pikkunokkelat välispiikit yhdistyivät melko reviteltyihin versioihin niistä biiseistä, joista aikaisemmin en ole juuri pitänyt, oli yhdistelmä yllättävällä tavalla hyvä. Nehän perhana rokkasivat oikein kunnolla. En edelleenkään kuuntelisi bändiä levyltä, enkä mielelläni katsoisi heidän musiikkivideoita, mutta keikalle olen kyllä valmis menemään koska vaan uudestaan.

Yleisölläkin oli hauskaa. Suomalainen kun ironisesta synkistelystä niin tykkää.

Viikatteen jälkeen olisi kiinnostavia artisteja löytynyt vielä Disco Ensemblen ja YUP:n verran, mutta viimeksi mainittu on ollut viime aikoina sen verran väsähtänyt, että välissä soittaneen The 69 Eyesin kuunteleminen tuntui melkoisen sietämättömältä ajatukselta verrattuna jatkoklubille Infernoon siirtymiseen. Ei muuta kuin bussilla himaan, sieltä yökerhoon ja pää täyteen. Hyvät kemut oli, toivottavasti nähdään ensi vuonna!