Jurassic Rock 2008, perjantai sanoin ja kuvin

Kuvat saa isommiksi klikkaamalla. Kaikki jutun kuvat ja muutama lisää löytyy täältä.

Surkea sää ei varsinaisesti mieltä kohottanut, kun suuntasimme autolla Mikkeliä kohti. Sade ja kylmä ilma ei kuitenkaan festariyleisöä säikäyttänyt, mikä kävi varsin selväksi, kun Jurassic Rockin alueen ulkopuolelle päästiin. Jonoa nimittäin riitti. Ja riitti. Ja kun se lakkasi riittämästä, sitä löytyi vielä lisää. Kuvassa näkyy sisääntulojonon pää, portit sen sijaan eivät kuvaan tältä etäisyydeltä edes päässeet.

Paikalla olleet järjestyksenvalvojat olivat ystävällisiä ja auttavaisia, mutta jonojen organisointi oli ilmeisen epäonnistunutta. Seistyämme jonossa arviolta 5-10 minuuttia, ensimmäinen bändi jonka halusimme nähdä, aloittikin jo soittamisen. I Was a Teenage Satanworshipperin Bunnies ei ole koskaan ollut niin tuskallista ja epätoivoista kuultavaa, kuin sateessa jonotellessa. Fiilis oli kuitenkin hyvä ja jono tuntui liikkuvan jonkinlaista vauhtia, joten luotimme siihen, että edes jonkin verran keikkaa ehtisi näkemään. Kun aloimme viimein lähestyä sisäänpääsyä, kuulimme yhdeltä järjestyksenvalvojalta, että olimme sittenkin väärässä jonossa, sillä seurueeni muilla jäsenillä oli yhden päivän liput. Seuraava järkkäri opasti meidät oikean jonon perään ja jonotus voi jatkua.

Kun löysimme sen pikkuisen aukon, mistä alueelle mentiin sisään, olimme jo luottavaisia että kohta ollaan sisällä. Matkalla ehdin jopa kehaista järjestelyitä seuralaisilleni, sillä leirintäalue oli sijoitettu mainiosti ihan varsinaisen festarialueen kylkeen. Lyhyen kävelyn jälkeen edessä oli kuitenkin seuraavat jonot. Kieltämättä olimme varmaan liikkeellä sisäänpääsyn kannalta huonoimpaan mahdolliseen aikaan, mutta jonot vetivät todella huonosti. Vaan sitä se kai festarielämä on.

Tämän kuvan ottohetkellä I Was a Teenage Satanworshipper oli harmiksemme ehtinyt jo lopettaa ja PMMP aloittaa. Henkilökunta teki kyllä porteilla selvästikin parhaansa, mutta väkeä oli yksinkertaisesti liian paljon eikä turvatarkastuksista juurikaan voi luistaa, jos tapahtuman turvallisuus on tärkeää. Siinä määrin kohtuuttoman pitkäksi venynyt jonotus kuitenkin pisti harmittamaan, etten ole tainnut PMMP:n keikasta koskaan nauttia yhtä vähän. Ja se on paljon sanottu, bändi nimittäin on niitä tämän valtakunnan parhaita live-esiintyjiä ja erinomaisen keikan he vetivät Mikkelissäkin. Yleisöä oli kertynyt paikalle erittäin hyvin.

Biisi toisensa jälkeen sai yleisön lämpenemään koleasta säästä ja kuraisesta maasta huolimatta, ja löytyipä Paulalta ja Miralta sympatiaakin märkää ja liejuista yleisöään kohtaan. Vaikka kyseessä on ihan yksi henkilökohtaisista PMMP-suosikeistani, niin Kesäkaverit ei varsinaisesti tähän tunnelmaan istunut. Tosin ironia biisin ja sään välillä sai kyllä aikaan ihan hauskan olon. Keikan ehdoton huippu oli mielestäni silti Taiteilia, joka oli yllättäen saatu livenä kuulostamaan vielä paremmalta ja monin verroin ilkeämmältä kuin levyllä. Moni pikku “taiteilia” varmaan tunsi piston sydämessään ja punan poskillaan, sen verran julmalla äänensävyllä tytöt biisin lauloivat. Omakin olo oli vuoroin tuskallinen, vuoroin upeasta musiikista häkeltynyt. Keikka oli mainio, vaikka PMMP onkin ehdottomasti aurinkoisen loppuillan bändi.

Jos jonot tuntuivat johtuvan heikosta suunnittelusta, niin toinen ongelma tuli esiin PMMP:n keikan loppupuolella. Tyttöjen spiikatessa viimeisiä biisejä, toisella lavalla, joka oli ihan päälavan lähellä, alkoi kuulua jo seuraavan bändin soundcheckiä ja hetken jo luulin että FM2000 aikoo aloittaa PMMP:n vielä esiintyessä. Yhtäkkiä keikka päälavalla oli kuitenkin ohi ja seuraava alkoi sivulavalla. FM2000 ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut, joten seuraavaksi ohjelmassa oli, yllätys yllätys, lisää jonottamista. Anniskelualueelle johtava jono ei ollut pitkä, mutta se meni toisen festarialueen kuivan kulkutien poikki, joten siitä oli jonkin verran haittaa sivulavan läheisyyteen pyrkivälle yleisölle. Ja tämä jono liikkuikin ilahduttavan nopeasti, vaikka paperit ilmeisesti tarkastettiinkin käytännössä kaikilta. Anniskelualue oli ihan sopivan kokoinen tälle yleisömäärälle, mutta tiski oli aivan liian lyhyt ja juomia sai taas jonottaa todella kauan. Pahimmillaan anniskelujonot ylsivät jotakuinkin anniskelualueen puoleenväliin saakka. Palvelu oli kuitenkin ystävällistä ja antoi anteeksi jonkin verran. Eikä sillä, ehtihän sitä jonottelemaan kun ei sen hetkinen eikä sitä seuraava artisti (Stam123na) kiinnostaneet sentin vertaa.

Sivulavaan päästiin tutustumaan kun Ismo Alanko Teholla viimein aloitti. Tätä kokoonpanoa kehuin niin paljon jo Qstock-jutun yhteydessä, että on vaikea lisätä enää mitään. Näin duon nyt kolmatta kertaa ja ihmettelin sitä, miten biisit, joista aikaisemmin en pääasiassa ollut jaksanut välittää, kuulostivat nyt jo kolmatta kertaa aivan erinomaisilta. Tämä dynamic duo on vain yksinkertaisesti niin hieno idea. Kotimaisissa duoissa samaan eivät juuri ole yltäneet muut kuin Kimmo Pohjonen ja Samuli Kosminen.

Eivätkä yhteydet tietysti siihen lopu, että molemmat ovat hyviä duoja, vaan duojen rakenne tuntuu olevan aika samanlainen: on älykäs ja alkuvoimainen pääartisti (Alanko/Pohjonen) ja tätä tukeva aivan ainutlaatuinen rytmiartisti (Majamäki/Kosminen).

Jos Ismo Alanko Teholla -kokoonpanon esityksiin jotakin toivoisi, niin useampaan kertaan nähneenä toivoisi enemmän vaihtelua biisilistassa.

Yleisö viihtyi bändiä katsellessaan näinkin pimeässä illassa.

Tämä herra katsoi, että Alanko ja Majamäki tarvitsivat hieman säestysapua.

Hyvin se soitto kuitenkin sujui ilmankin.

Alangon jälkeen olikin edessä vaikea valinta, Disco Ensemble, vaiko anniskelualue. Disco Ensemble on erinomainen livebändi, mutta ennen Meshuggahin keikkaa oli vielä saatava kurkun kostuketta, eikä siihen näillä jonoilla kovin paljon mahdollisuuksia tulisi, joten keikka sai jäädä tällä kertaa välistä. Eikä siihen pitkään mennytkään, kun Meshuggahin esiintymistä jo odoteltiin lavan edessä.

Ja siinä he sitten viimein olivat. Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Kamerani on sen verran halppismallia, että hämärässä illassa on vaikea saada aikaan onnistuneita kuvia. Varsinkaan rumpalia ei tällä laitteella juuri nää.

Ja yleisöä jälleen.

Ja tässäpä kuvaajalle terveisiä käsimerkillä, jonka olin luullut poistuneen muodista jo metalliyleisön keskuudessakin. Herran päähineestä päätellen kyseessä ei kyllä taida ollakaan se tyypillisin metallibändien fanittaja…

Näkymät olivat jotakuinkin tällaiset, kun en enää ollut yleisön ja lavan välissä kuvaamassa.

Vaikka Meshuggah on vuosien varrella tehnyt runsaasti loistavaa musiikkia ja saanut arvostelijat polvilleen kerta toisensa jälkeen, suosituin kappale heiltä tuntuu edelleen olevan kolmetoista vuotta sitten julkaistun Destroy Erase Improve -levyn avausraita, Future Breed Machine, joka nytkin kuultiin kunniapaikalla setlistin viimeisenä vetona. Eikä syyttä. Kappale on kestänyt aikaa loistavasti ja on edelleen metallimusiikin historian merkittävimpiä biisejä, jos minulta kysytään. Ja samoin tietysti Destroy Erase Improve on niitä parhaita levyjä, joita metalliksi on kutsuttu. Monien puupäiden kuulee sanovan, ettei 80-luvun jälkeen ole tehty kunnollista metallimusiikkia, mutta monet laillani ruotsalaisista orkestereista pitävät ovat varmasti samaa mieltä, kun sanon että 90-luvulla se vasta alkoi. Metallicat ja panterat, nahkahousuhalfordeista puhumattakaan voivat puolestani hypätä kaivoon. Kyllä Opeth ja Meshuggah ne vasta ovat näyttäneet, minkälaisia mahdollisuuksia metallin puolellakin on.

Ja tältä näyttivät maiharit, kun kotiin päästiin.

Kyllä viimeistäänkin Meshuggah varmisti sen, että Jurassic Rockin perjantain vuoksi kannatti sateessa jonottaa ja kurassa seisoskella. Ei tällaiset keikat liian usein toistuvaa herkkua ole.