Prodigy-liput myyntiin elokuussa

The Prodigyn Suomen keikan liput tulevat myyntiin elokuussa. Asiasta tiedottaa bändin virallinen sivusto.

Kiitos vinkistä nimimerkki “Jo”.

Prodigyn lipunmyynti?

The Prodigyn kotisivujen mukaan bändin Suomen keikalle pitäisi lipunmyynnin alkaa tänään (oletettavasti siis tänä aamuna). Kotimaisten lippumyyjien sivuilta ei kuitenkaan löydy keikasta mitään tietoa, eikä edes keikkajärjestäjän sivuilta.

Sattuisiko joku tietää mistä tässä nyt on kyse?

edit 30.6. 2009: pepsimaxsuomi: “Outoa meininkiä on tuo lipunmyyntisekoilu, onneksi ei olla yksin, Klubitus-forumitla joku oli soittanut Live Nationille asti eikä liput vielä ole myynnissä.”

Oma veikkaukseni on, että Prodigyn sivuille on yksinkertaisesti lipsahtanut väärä päivänmäärä. Toisaalta muutamille myöhemmin järjestettäville keikoillekin on jo lipunmyynti alkanut…

The Prodigy Suomeen marraskuussa!

Brittiläinen elektronisen musiikin legenda ja outolintu, The Prodigy, saapuu Suomeen marraskuussa! Esiintymispaikkana toimii Helsingin jäähalli. Liput myyntiin tämän kuun lopussa, en vielä tiedä kuka myy (luultavasti ainakin Lippupalvelu). Päivittelen kun tietoa tippuu.

Tieto löytyi bändin virallisilta kotisivuilta.

Viimeksi The Prodigy on käynyt Suomessa vuonna 2005.

edit// Ja se päivähän on siis torstai 12.11. 2009

Faith No More Kaisaniemessä, Hesarin toimittaja osoitti tietämättömyytensä

En ollut keikalla paikalla, mutta Helsingin Sanomien toimittaja Jussi Ahlroth ilmeisesti oli. Kuten Roklintu vihjaa, Ahlrotilta on jäänyt kyllä jotain huomaamatta, sillä hän aloittaa juttunsa näin:

Kaksitoista vuotta sitten hajonnut yhtye. Olennaiset levyt tehty vuosina 1989 ja 1992. Kukaan jäsenistä ei rehellisesti sanoen mitään maata järisyttävää ole sen jälkeen tehnyt.

Faith No Moresta voi olla mitä mieltä tahansa, mutta Mike Patton on kyllä rehellisesti sanoen tehnyt lähes KAIKEN keskeisen tuotantonsa vasta Faith No Moren jälkeen (lukuunottamatta suurinta osaa Mr. Bunglen tuotannosta tietenkin). Roklinnussa todetaankin: “Ehkä Mr. Bunglen viimeisin, Fantomas, Tomahawk ja Peeping Tom ovat menneet kriitikolta ohi.” Ohi ovat menneet myös kiinnostavat ja taiteellisesti arvokkaat kollaboraatiot, kuten Mike Patton & Mondo Cane, General Patton vs. The X-Ecutioners, Kaada/Patton sekä Dillinger Escape Plan -vierailu, puhumattakaan lukuisista tuottajan hommista, leffamusiikeista ja lyhyemmistä featuroinneista. Suosittelisin toimittajalle pikaista googlailua juttujen kirjoittamisen yhteydessä jatkossa.

Faith No More tänään Kaisaniemessä, illan aikataulu

Rokkilegenda Faith No More esiintyy tänään Helsingin Kaisaniemessä. Kosketinsoittaja Roddy Bottum ehtikin jo tweetata aikaisin tänä aamuna.

@RODDYBOTTUM: Helsinki. Fuck yes, Helsinki.

Illan aikataulu löytyy mm. tästä mainiosta blogista.

Faith No Moren todennäköinen biisilista keskiviikkona

Tehty vertailemalla muutaman aikaisemman keikan biisilistaa. Laitan tämän linkin taakse ettei kukaan näe listaa vasten tahtoaan.

Ennakkokatsaus 2009 Ilosaarirockiin

Vaikka tämän vuoden Ilosaarirockin ennakkomyynti on alkanut normaalia hitaammin, Tiketti jo varoittaa, että lippuja on saatavilla rajoitetusti. Eli alkaa olla viimeiset hetket käsillä, jos aikoo lippuja saada varsinaisen festarin puolelle. Klubeille varmasti saa vielä ihan hyvin. Samalla voisin ilmoittaa, että minulla on yksi ylimääräinen lippu, jonka myyn ostohintaan. Mieluiten möisin jyväskyläläiselle, jotta homman voi hoitaa kasvotusten, eikä tarvitsisi luottaa Postiin. Jos ostaja pystyy jotenkin osoittamaan, ettei aio myydä lippua kaksinkertaisella hinnalla eteenpäin, siitä on etua

Mutta sitten itse asiaan. Voisin käydä ennakkoon tämän vuoden Ilosaarirockin läpi samaan tapaan kuin Provinssin, eli antamalla ne tärpit, jotka itse aion tsekata. Aikataulu löytyy Ilosaarirockin sivuilta.

LAUANTAI 18.7.2009 portit auki klo 12.

13:00 Päälava
Lauantai alkaa heti tiukasti Asa ja Jätkäjätkät -poppoolla, josta kirjoitin jo Provinssiennakon yhteydessä. Provinssilauantai meni minulla niin hienosti, että täytyi lähteä “lepäilemään” jo aikaisessa vaiheessa iltaa, joten viimeisenä esiintynyt Asa Jätkäjätkineen jäi näkemättä. Nyt esitysaika on onneksi vanhuksillekin sopiva, joten tätä ei voi missata (ellei perjantai ole mennyt liian pitkäksi). Olen nähnyt Asan livenä ainoastaan viime kesän Flow’ssa, missä se esiintyi vielä juuri ja juuri kirkkaassa illassa, mutta luulen että tämä meininki sopii yhtä hyvin myös aurinkoisen aamupäivän herätyskelloksi. Letkeä musiikki pistää uniset raajat liikkeelle ja sanoitukset, mikäli niitä ehtii kuulla ja ymmärtää, saavat sosiaalisen omatunnonkin hieraisemaan rähmät silmistään. Sopivampaa aloitusta on Ilosaarirockille vaikea kuvitella.

14:00 Kolmoslava/Rentolava
Seuraavaksi joutuukin vähän valikoimaan. Tai sitten ei. Rentolava ja Kolmoslava ovat lähellä toisiaan, joten kahdelta voi sompailla Rubikin ja Hannibal & Joku Roti Mafian välillä… jos siis siltä tuntuu. Jostain syystä Rubik ei hirvittävästi sytyttänyt Provinssissa (vika taisi olla omassa liian innostuneessa olossa), ja toisaalta olen ajatellut viettää Rentolavan läheisyydessä tänä vuonna tavallista enemmän aikaa. Eli aina kun vain ehtii. Rubik on kasvanut köyhän miehen Mewistä ihan kunnon bändiksi, mutta onkohan siinä menetetty jotain sellaista, mikä sai ihmiset City and the Streetsin kautta yhtyeen kuuntelijoiksi ja jopa faneiksi… Pitäisi kuunnella sitä uutta levyä vähän ennen tuomiota.

15:00 Rekkalava
Jos ei Asaa parempaa aloitusta voi Ilosaarelle keksiä, niin kyllä seuraava artisti pääsee aika lähelle. Viime vuonna Tohtori Orff ja Herra Dalcroze esiintyivät Kolmoslavalla, mikä ei ainakaan minusta ollut ihan paras ratkaisut. Tänä vuonna he pääsevät herättelemään yleisöä takaisin Rekkalavalle, mikä heille onkin aivan täydellinen paikka. En erityisemmin pidä lastenmusiikista (todellako?!), mutta annoin ennakkoluulojen kerran väistyä ja suosittelen samaa muillekin tämän kokoonpanon kohdalla. Aivan mahtavaa meininkiä luvassa.

16:00 Kolmoslava
Lepäämään ei pääse vieläkään, vaan päinvastoin seuraavaksi aloittaa Kolmoslavalla yksi koko festivaalin kiinnostavimmista artisteista, venäläinen Everything Is Made in China. Venäläiset muusikot ovat hävettävän harvinaista herkkua Suomessa, viimeisimmässä Jyrockissa heitä sentään oli. Ilosaarirock on, yllätys yllätys, napannut varmastikin yhden itänaapurimme parhaista yhtyeistä. Pikaisen tutustumisen perusteella kyseessä on indievaikutteinen post-rock -yhtye, joka Jyrockin esiintyjistä muistuttaa enemmän ruotsalaista Twiggy Frostbitea kuin venäläisiä veljiään.

(Tunnin tauko, koska Stam1na on paskaa(Rekkalavan jazz-orkesteri Black Motoria voi harkita))

18:00 Kolmoslava/Rekkalava
Seuraava valinta menee akselilla naislaulajalla varustettu metallibändi (Walls of Jericho) vai ska (The Capital Beat). Taas on onni, että Kolmonen ja Rekkis ovat niin lähellä toisiaan, että voi halutessaan tsekkailla kahta yhtä aikaa esiintyvää yhtyettä. Onko ristiriita skan ja metallin välillä liian suuri, se selviää kolmen viikon kuluttua.

19:00 Päälava
Se on siinä ja siinä miten paljon Don Johnson Big Band jaksaa kiinnostaa kun sen on muutamasti jo nähnyt, mutta mikäli edellisessä slotissa kallistui Capital Beatin puoleen, saattoi menojalka jäädä vipattamaan sen verran, että tuo omituinen höpöttäjä yhtyeineen saattaisi olla sittenkin parempi valinta kuin kaljateltta tai leirissä käväisy.

20:00 YleX-lava
Dillinger Escape Plan on varmasti tämän vuoden odotetuimpia esiintyjiä, etenkin metallipiireissä, mutta maistuu tämä muillekin. Dillingerit edustavat sitä kekseliäämpää metalliosastoa.

(Tunnin tauko, koska Children of Bodom on paskaa)

22:00 YleX-lava
YleX-lava jatkaa usalaisen, kiinnostavan metallin linjoilla, kun kymmeneltä lavalle nousee ISIS. ISIS on kuitenkin vähän toisella tavalla kiinnostava. Siinä missä Dillinger Escape Plan operoi vähän samalla suunnalla kuin vaikkapa Ruotsin Meshuggah, ISIS ottaa vaikutteita metalliinsa vähän laajemmalta skaalalta. Mikäli post-metal sanoo mitään, tai edes kiinnostaa epämääräisyydellään, Kymppärit saavat jäädä väliin, koska samaan aikaan YleXillä tapahtuu jotain kiinnostavaa.

23:15 Päälava
Lauantain päättää sopivasti yksi Ilosaarirockin ja nykyään myös kotimaisen musiikkimedian lemmikeistä, aina loistava PMMP. Bändi ei minun esittelyjäni tarvitse, mutta sen verran lienee syytä todeta, että on tosi kiinnostavaa kuulla mitä PMMP on valinnut keikkalistalleen. Uusi levy, Veden varaan, on täynnään toinen toistaan parempia biisejä, kuten olivat kaksi edellistäkin aikuisten levyä. Välissä julkaistu Puuhevonen oli sekin ihan kiinnostava lätty ja muutama biisi sieltäkin sopisi hyvin Ilosaarirockin tunnelmaan. Nähtäväksi jää.

SUNNUNTAI 19.7. 2009 portit auki klo 12.

13:00 YleX-lava/Kolmoslava/Rentolava
Sunnuntaiaamupäivän vaikea valinta on tehtävä metallin (Maj Karma), indien (Damn Seagulls) ja reggae/soul -meiningin (Reino and the Rhinos) välillä. No, Maj Karmasta on Ylpön soolon jälkeen tullut lähinnä geneerinen suomirokkibändi, joten se ei ehkä ihan ykkösprioriteetiksi nouse. Yhtäältä olisi kiinnostavaa nähdä heidän tämänhetkinen keikkakunto, mutta toisaalta lienee turha riskeerata, koska Damn Seagulls vetää varmasti hyvän keikan ja Reino virtahepoineen on varmasti ihan leppoisa sekin. Paras aloitus sunnuntaille lienee kuitenkin vauhdikas Damn Seagulls, joka valitettavasti esiintyy Kolmoslavalla, mikä ei sille sovi. Rekkalava tai YleX-teltta olisi osunut paremmin. Ja niin, pääseehän siitä Reinojen keikallekin helposti, jos niin tahtoo.

14:00 Päälava
Maria Lund on niitä artisteja joita voi klisheisesti vain rakastaa tai vihata. Aikaisemmin vihasin, mutta aivan mahtava Ajan Sävel -coverlevy sai rakastamaan. Lundin komeat 60-luvulle kumartavat versiot vähän pyllistävät sanoittajille ja paljastavat raa’asti tekstien onttouden. Näin kävi erityisesti Surupuku -biisille, joka on siis coverina aivan mahtava, vaikka/koska näyttää miten paska alkuperäinen oikeastaan olikaan.

15:00 YleX-lava/Rentolava
YleX-lava jatkaa tiukalla metallimeiningillä ruotsalaisen The Hauntedin muodossa. Pohjoismaiden Slayer pistää hiukset, tärykalvot ja käsien ihokarvat takuuvarmasti vapisemaan. Keikka on varmasti melkoista rynkytystä alusta loppuun. En muista miten monta kertaa olen Hauntedin nähnyt (en kovin monesti kylläkään), mutta koskaan se ei ole pettänyt. Hyvä kontrasti edelliseen tärppiin. Valitettavasti samaan aikaan aloittaa Rentolavalla Nopsajalka & Sound Explosion Band. Ehkä näitä tulee katsottua 50/50, sillä näiden kahden lavan välillä seilaaminen ei ole kovin käytännöllistä.

(Tunnin tauko tai Egotrippi Päälavalla)

17:00 YleX-lava/Kolmoslava/Rekkalava
Seuraava vaikea valinta tulee, kun viideltä yhtä aikaa soittavat Maxïmo Park, Tragedy ja Maria Gasolina. Yksikään näistä ei ole minulle erityisen tuttu, joten varsinaista pakkonähtävää näissä ei ole. Ehkä sitä voisi sitten katsoa ensin YleX-lavan kieroa rokkia, sitten Kolmoslavan punkkia ja lopuksi vielä Rentolavalla rentoa Maria Gasolinaa. Tai sitten haahuilla edestakaisin alueella tunnin verran, mikä sekään ei kuulosta pahalta.

18:00 Päälava
Onko Suomessa vielä ihmisiä, jotka eivät ole nähneet Disco Ensemblea? No meidän taloudesta löytyy yksi (en minä), eli kuudelta täytynee suunnistaa päälavalle. Ensemble on mainio livenä, mutta en ehkä jaksaisi tällaista musiikki itsekseni kuunnella, sillä erityisen kekseliääksi heidän ruotslaisvaikutteista meteli-indietä ei voi moittia. Mutta kuten sanottua, livenä toimii kuin parhaat metallibändit.

19:00 YleX-lava
Yksi yllättävimpiä ja kiinnostavimpia nimiä tämän vuoden Ilosaaressa on ehdottomasti yksi monista jenkkiyhtyeistä, Bad Brains. Ilosaaren sivuilla bändiä kutsutaan “legendaariseksi hämmentäjäksi”, eikä se ole ollenkaan huono titteli. TJEU.

20:00 Päälava
Toinen legendaarinen hämmentäjä esiintyykin heti Bad Brainsin jälkeen päälavalla. Killing Joke ei ole, pakko myöntää, erityisen tuttu bändi minulle muutoin kuin maineeltaan, mutta jos on tilaisuus nähdä suosikkifestareillaan post-punkin legendoja, niin typeräähän olisi jättää tilaisuus käyttämättä. Ilosaarirock ei ymmärtääkseni oikein pidä termeistä kuten “pääesiintyjä”, mutta jos tälle vuodelle headlineria etsitään, niin kyllähän se löytyisi joko tästä tai seuraavasta artistista.

21:00 YleX-lava
Toinen pääesiintyjäkandidaatti voisi siis olla norjalainen Röyksopp. Jos Killing Joke on postpunksynkistelyä, ei Röyksoppin electro ole erityisen duurivoittoista sekään. Tai ainakaan ei ollut aikaisemmin, uusin levy ilmeisesti on vähän iloisempaa. Varmasti suurin osa maailman electrosta on ihan geneeristä huttua, mutta nämä norjalaiset ovat aina osanneet erottua edukseen. Esimerkiksi The Knife -yhtyeen Karin Drejerin tähdittämä What Else Is There?, Röyksoppin ehkä suurin hitti, on lajissaan yhtä aikaa luova, kekseliäs ja jotenkin silti niin tuttu. Paitsi biiseistään, duo muistetaan myös muutamista upeista musiikkivideoistaan.

Ilosaari näyttää tänäkin vuonna Ilosaarelta, vaikka esiintyjistöstä on tainnut tulla kritiikkiä enemmän kuin muutamaan vuoteen ja loppuunmyyntikin on myöhästynyt viikolla. Kattaus näyttää kirjavalta, mutta tasapainoiselta. Hurjia yllätyksiä mahtuu joukkoon, kuten Killing Joke ja Bad Brains, sekä toisaalta aikaisemmin tuntemattomia mahtavia bändejä kuten Everything Is Made in China. Hyvältä näyttää, hyvältä näyttää.

“Finiiiiished! Finiiiiiished! FINIIIIIISHED!” Imogen has finally finished her album

Via Sonic State

New Muse Album Out On September 14th

Oh yeah, almost forgot to mention: The fifth studio album by Muse, The Resistance, is scheduled for release on September 14th 2009 to be followed by a nice European tour kicking off in October.

That should be good.

Olihan Provinssissa tosiaan niitä bändejäkin…

…ja hyviä bändejä olikin! Kuten viimeksi tuli mainittua, sääennusteet lupasivat melko paskaa, mutta jälleen kerran Provinssi juhlittiin hyvissä lämpimissä keleissä. Sain jopa pääni poltettua (iho hilseilee jo, nam).

Kuvia ei tällä kertaa tule, kun ei ollut kuvauslupaa enkä vaan viitsinyt lässynlässynlää.

Perjantaina ei ollut paljon kiinnostavaa. Tarkoituksenani oli mennä jo alkuillasta Saarilavalle kuuntelemaan pätkä Nicolea ja vaikka alueelle tulikin jonoteltua ihan ensimmäisten joukossa, muistelisin että lähinnä Saarilavan kaljateltta oli se mikä houkutteli ja sieltäkin tuli lähdettyä pian Nicolen aloitettua keikkansa.

En edes muista mitä tässä välissä tapahtui, mutta muistan kyllä varsin tarkasti missä olimme 22:30. Silloin oltiin päälavan edessä odottamassa Placebon keikkaa. Olen tähän brittitrioon tutustunut enemmän vasta vuoden 2006 jälkeen, sillä se on avovaimolleni niitä tärkeimpiä yhtyeitä. Niinpä olikin tärkeää että keikalle hankittiin hyvät paikat, mitkä löytyivät sopivasti eturivin ja miksauskopin väliin asennetun yleisön painetta katkaisevan aidan takaa. Siitä näki hienosti sekä lavalle, että isolle videoskriinille lavan oikealla puolella.

Keikkaa on moitittu paljon esimerkiksi vähäeleisyydestä, mutta mitä ihmettä ne moittijat Placebolta sitten odottivat? Kyseessä on yksi maailman cooleimmista bändeistä, ei heille tule tanssityttöjä lavalle tissit paljaina, eivätkä he riehu lavalla lihaksikkaat yläkropat rasvattuina.

Uusi rumpali, 22-vuotias Steve Forrest selvisi keikasta paremmin kuin kunnialla, vaikka Battle for the Sun -levyn kompit eivät mitään ihmeellisyyksiä etukäteen luvanneetkaan. Stefanilla oli komea parransänki ja Brian, no… Brian oli Brian. En tiedä oliko hän tarkoituksella vähän karsinut söpöyttä imagostaan kasvattamalla pidemmät hiukset, pitämällä niitä ponnarilla ja kasvattamalla kiusallisen mittaiset pulisongit (joko liian pitkät tai liian lyhyet, vaikea sanoa). Ensimmäistä kertaa bändin historiassa Brian näytti Placebon vanhimmalta jäseneltä, mitä hän Hewittin erottua tietysti onkin. Stefan vaan on tavannut näyttää vähintään yhtä vanhalta.

Noin kolme ja puoli metriä pitkän Stefan komeita tanssiliikkeitä on tullut liikutuksen kyyneleet silmissä katsottua ja yhtyeen dvd-julkaisuilta eivätkä ne pettäneet nytkään. Itse asiassa niistä tuli puolet lyhyemmän Kashmirin laulajan muuvit etäisesti mieleen. Komiaa.

Setlistissä ei ollut mitään ihmeellistä. Tärkeimmät hitit soitettiin ja uudelta levyltä riittävä määrä kappaleita. Tulin tsekanneeksi heidän aikaisemman, saman kiertueen keikan biisilistaa ja huomasin että melkein kaikki siihen kuuluneet uudet biisit kuuluivat siihen joukkoon jonka kuunnellessa toisinaan skippaan. Onnekseni listaan oli lisätty oma suosikkini, The Never-ending Why, mikä nostatti tunnelmaa ihmeesti.

Ja jos keikkaa onkin moitittu, niin yleisö ei jättänyt arvuuttelun varaa sille, kannattaisiko bändin tulla vetämään encore vai ei. Encoreja tuli se perinteinen määrä eikä biisivalinnoissa nähty yllätyksiä. Song to Say Goodbye päätti varsinaisen keikan, sitten Infra-Red ja The Bitter End ja uudestaan pois lavalta, sekä loppuun vielä Taste in Men.

Keikan jälkeen oli kyllä euforinen olo. Taisimme mennä teltalla käymään. Tai jotain. Parempi puolisko meni lopulta nukkumaan, minä ajattelin tsekata vielä Joensuu 1685:n, mutta onnistuin tuhrimaan Saarilavan anniskelussa niin pitkään, että missasin koko keikan. Tämä jäi harmittamaan aika rankasti.

Lauantai aloitettiin jo kahdelta Don Johnson Big Bandin keikalla, mutta kun ei fiilistä ollut, niin ei sitä yliaktiivista riehumista jaksanut pitkään katsella. Ajatuksena oli herätellä kroppa pienellä DJBB-jumpalla, mutta päädyimme lähinnä makailemaan nurmikolla.

Lauantaipäivän auringonpaisteessa oli mukava silmäillä muutakin aluetta niin pitkään, että Rubik lopulta korkkasi X-Stagen meidän osaltamme. Jostain syystä edes Rubik ei jaksanut kiinnostaa kovin pitkään, joten siirryimme vaivihkaa anniskelun puolelle, josta kirmattiin takaisin siksi aikaa, kun bändi veti City and the Streetsin.

Seuraavat hetket ovatkin sitten enemmän tai vähemmän kadoksissa, mutta Emiliana Torrinia tuli katsottua peräti puoli minuuttia keikan lopusta. Kyllähän se siinä taustalla soi tuoppeja kumotessa, mutta valitettavasti taisi olla jokin liian mielenkiintoinen keskustelu menossa koko keikan ajan… Tämäkin missaus harmittaa jonkin verran, sillä rakastan islantilaisia artisteja.

Kunto oli sen verran kova, että tämän jälkeen tuli katsottua vielä Vetoa parin ensimmäisen biisin ajan (oli kuulemma hyvä keikka, vaikka kaikki parhaat biisit olikin jätetty loppuun) ja Opethia melkeinpä vaan ohikulkumatkalla ja sitten katsottiin parhaaksi talutella tämä herra nukkumaan. Btw, älkää uskoko mitä ihmiset sanovat: Opeth sopii täydellisesti festarin päälavalle aurinkoisena iltana. Åkerfeldtin lakoniset välispiikit suorastaan kaipaavat festaritunnelmaa. Hämyisillä klubeilla kaverin jutuista tulee liiaksi jazz-klubit mieleen.

Sunnuntaina oli ihmeen hyvä olo ja jo 12:45 esiintynyt Egotrippi sai minut raahaamaan itseni ja paremman puoliskonikin päälavan seudulle. Egotrippi on kasvanut plagiaatista varsin itsevarmaksi esiintyjäksi ja tekee sitä mitä tekee erinomaisella ammattitaidolla. Keikasta ei ole ihmeempää sanottavaa. Se oli Egotripin keikka.

Anna Puuta vilkaistiin ohikulkiessamme, mutta se lähinnä ärsytti. Saarilavalle oli kerääntynyt hämmästyttävä määrä porukkaa, mutta Annan tulisi karistella Dave Lindholmilta varastetut lainatut maneerinsa ja laulaa vähän vähemmän puista tahi ääääää-päätteisistä sanoista jotka rimmaa.

Loirit ja Sunrise Avenuet sun muut kurat eivät napanneet niin yhtään, joten ei ollut mitään syytä olla käymättä leirissä ennen The Crashin keikkaa. Ja se keikka olikin mainio. Tämä bändi jättää jäähyväiset tyylillä. Kaikki nostalgiset hitit tulivat ihan niin kuin pitikin, mutta siinä vaiheessa kun lavalta pamahti soimaan Crashin tulkinta David Bowien Starmanista, käännyimme hitaasti ja epäuskoisina puolisoni kanssa katsomaan toisiamme. Ja ilmeisesti me molemmat kuulimme sen saman, joten sen täytyi tapahtua todella. Ja he vetivät sen aivan helvetin hyvin. Harmi että tämä yhtye jää nyt telakalle, mutta Brunilakin varmaan tienaa paremmin biisintekijänä kuin muusikkona, eikä uumoiltu maailmanvalloitus valitettavasti koskaan onnistunut. Miksikö? He aloittivat kymmenen vuotta liian aikaisin.

Seasick Steve sai nyt unohtua kokonaan, sillä oli aika valmistautua Editorsin keikalle. Odotin tylylä ja vähäeleistä esiintymistä, mutta he olivatkin hämmästyttävän energisiä. Laulaja oli todella karismaattinen kaveri eikä sitäkään voi korostaa liikaa, että sen näköisestä miehestä ei vaan kuuluisi lähteä sellaista ääntä. Lavalla oli oikea piano mikä toi aivan mahtavan saundin muutenkin hyvään esiintymiseen. Vaikka bändi soitti lopulta kaikki suosikkini Bloodista All Sparksiin (en ole ihan varma tuliko Camera…) maltoimme käydä välillä viereisellä Rumba-teltalla katsomassa islantilaista Hjaltalínia. Päälavalla soittava Editors verotti selvästi tämän bändin yleisöä, mutta se ei haitannut. Islantilaiseen tyyliin lavalla nähtiin vähän erikoisempiakin soittimia ja enemmän ruotsalaiselta kuin islantilaiselta näyttävä laulaja-kitaristi oli oikein vekkuli tyyppi. Harmittava päällekkäisyys tässä vaan tuli, sillä sekä Hjaltalín, että Editors olisi ollut aivan mahtavaa nähdä alusta loppuun, mutta kaikkea ei voi festareilla koskaan saada.

Toinen harmittava päällekkäisyys tuli heti seuraavaksi, kun avokki lähti Saarilavalle katsomaan Soul Captain Bandia ja itse lähdin isoon telttaan katsomaan Ting Tingsiä. Jälkimmäinen oli aivan ihastuttava. Kahden hengen bändi toimi isolla lavalla hämmästyttävän hyvin ja etenkin ihastuttava laulaja riehui kokonaisen bändin edestä. Asennetta löytyi pienestä naisesta aivan ihmeesti ja se teki selvästi vaikutuksen teltan täyttäneeseen yleisöön.

Sunnuntain ja koko festarin päätti Nick Cave & The Bad Seeds. Suurin yllätys keikalla oli se, että Cave oli hankkiutunut eroon kuuluisista viiksistään (kuulemma vaimo oli ajanut ne miehen nukkuessa). Ajattelin että keikka olisi täydellinen jos kuulisin suosikeistani edes joko Ship Songin tai Weeping Songin, mutta nehän tulivatkin molemmat ja vielä mm. Henry Lee siihen päälle. Cave veti sellaisella vimmalla kuin häneltä nykyään vain voi odottaa eikä jättänyt lämpimässä säässä ihastellutta yleisöä sisältäkään kylmäksi.

Yleisön vähyydessä oli se hieno puoli, että kesken keikan saattoi mennä nurmikolle haukkaamaan happea ja silti pystyi kävelemään takaisin melkein eturiviin asti.

Säiden suosiollisuus päättyi maanantaina ja kotimatka oli aika katkera neljän kilometrin kaatosateessa kävelyineen, ja siinä vaiheessa kun laiturilla odottelemamme bussi päättikin ajaa tylysti meidän ohi, meinasi itku päästä. Ystävällinen Matkahuollon asiakaspalvelija kuitenkin vinkkasi kysyttäessä vaihtoyhteyden, jolla pääsimme Jyväskylään sentään vähän odotettua aikaisemmin. Olimme odottaneet festareiltapaluuta oikeastaan siitä lähtien, kun muutimme ihan tähän Matkakeskuksen lähelle, joten olo oli aika ihana jo bussista noustessa.

Provinssin järjestelyt toimivat tänä vuonna lähes moitteettomasti, mikä johtui yleisön vähyyden takaamasta jonottelun minimaalisuudesta (paitsi että, kuten mainittua, Saarilavan anniskelualue oli munattu vaihtamalla tiskien paikkaa ainakin siitä, kun viimeksi itse Provinssissa kävin. Linjoja oli ihan liian vähän ja jonot venyivät pitkiksi ja hitaiksi). Lisäksi Camp Provinssin vesivessat olivat aivan mahtava yllätys. Ihan hullua luksusta.

Reissu oli aika mainio. Kiitokset vielä kaikille leirissämme majoittuneille ja käväisseille, mukaville telttanaapureilla ja muille hyville tyypeille. Iso fuckyou sille vitun torspolle, joka keksi sunnuntaina potkaista mankan päin telttaamme ja osui sillä parempaa puoliskoani kylkeen. Aivottomia kusipäitä riittää aina (viime vuoden Ilosaaressa joku vitsiniekka keksi HEITTÄÄ mankan meidän telttaa päin ja oli osua sillä samaa henkilöä päähän).

Huolimatta ikävästä maanantaista, kolmen päivän krapulasta ja jo perinteeksi muodostuneesta palaneesta ihosta tulee varmasti lähdettyä ensi vuonnakin, jos bändit ovat yhtä hyvät ja jos muut olosuhteet (esim. raha ja työ) antavat myöten.