Cool New Video from Goddamn Electric Bill

Goddamn Electric Bill – Ten Thousand Years from Goddamn Electric Bill on Vimeo.

Death Metal Farmer

Death Metal Farmer

‘Sing Along’, the New múm Video

For some reason I can’t embed the video here, so I’ll just have to offer you a link to the new music video by the icelandic indietronica band, múm. So here it is, Sing Along.

New Katatonia track from the upcoming album

Forsaker is a new track from Night is the New Day, a new Katatonia album scheduled to be released later this fall. It’s funny, you can definitely hear some Meshuggah influences on this one. Stupid name and the ugly cover put my expectations down for this album, but Forsaker is actually quite good! I’m sure it’ll be a proper album.

edit// There’s also a mini-site for the album, and it includes a teaser. Sounds promising. Check it out.

Lutakko Liekeissä 2009

Reilut pari viikkoa sitten järjestettiin Jyväskylän Lutakossa, tarkemmin Tanssisali Lutakossa ja sen pihassa, Lutakko Liekeissä -minifestari. Jutun kirjoittamista on nyt hieman viivästyttäneet sekä graduhommat, että sairastuminen, mutta parempi blaa blaa blaa kuin lässynlää.

Tapahtuman nettisivujen perusteella Liekit on järjestetty nyt yhteensä neljä kertaa. Olen siis asunut koko tapahtuman lyhyen iän Jyväskylässä, mutta sain raahauduttua paikalle vasta nyt. Ja nytkin pääasiassa siksi, että kaksi ystävää Nokialta päätti lähteä käymään siellä. Kieltämättä innostuin lopulta itsekin, koska ei niin hirveästi ole tullut käytyä viime aikoina raskaamman musiikin keikoilla ja toisaalta ihan siitäkin uteliaisuudesta, että miten mahtaa tämän kaltaisen tapahtuman järjestäminen sujua Suomen parhaan keikkaklubin, Lutakon, pyörittäjiltä.

Noh, sanottakoon heti alkuun, että kuten arvata saattaa, kotikutoisuudestaan huolimatta tapahtumassa kaikki toimi mainiosti. Alue oli saatu ihan kohtuulliseksi olosuhteisiin nähden, joskin ulkolavalle mentäessä oli saatu aikaan pieni pullonkaula, mutta aika hyvin siitä pääsi ruuhkassakin kulkemaan. Jonoja tietysti oli vessoille ja kaljahanoille, mutta ei mitään ihan kohtuutonta seisoskelua. Yleisöennätyksensä tänä vuonna tehnyt Lutakko Liekeissä oli kaikin puolin hyvin järjestetty.

Mutta niin, siellä oli myös bändejä.

Nancy sisälavalla.

Vieraamme eivät olleet vielä saapuneet, mutta päätimme puolisoni kanssa ihan uteliaisuuttamme käydä tsekkaamassa millainen yhtye oli saanut päivän huonoimman slotin. Odotukset tietysti eivät olleet kovin korkealla, johtuen slotista ja siitä, että bändille oli ilmeisesti keksitty nimi siinä vaiheessa 90-lukua kun joku idiootti keksi Suomessakin, että on hyvä idea antaa bändille naisen nimi, vähän samaan tapaan kuin laivalle tai kiväärille.

Lutakossa ei varsinaisesti ollut ruuhkaa siinä puoli kahden, kahden aikoihin, kun Nancy soitti. Olisin halutessani voinut vaikka painaa mieleeni jokaisen keikalla olleen kasvonpiirteet. Nancy oli kuitenkin bändinä sen verran mukava yllätys, etten moisiin typeryyksiin ryhtynyt, vaan seisoin kiltisti katsomassa suurin piirtein koko keikan. Odotin Nancylta ehkä jotain Negative-tyylin moderneja teini-itkuvirsiä, mutta pojat tuuttasivatkin ihan kelvollista britti-indietä (siis brittityylistä, bändi on kyllä ihan paikallinen). Eivätkä edes sitä geneeristä lad-indietä, vaan sitä vähän kekseliäämpää sorttia.

Hölmöstä nimivalinnasta johtuen (sama hölmö nimivalinta on tehty monissa muissakin maissa sekä ihmisten, firmojen, että bändien kohdalla) bändistä on vähän hankalaa etsiä tietoja netistä, mutta tässäpä heidän MySpace -sivunsa, niin pääsette itsekin tarkistamaan. Nancy kuulosti livenä paljon paremmalta, liekö monipäinen yleisö piiskannut heidät huippusuoritukseen. Ehkä livetilanteessa vaan ei toisaalta yhtä hyvin pistänyt merkille suomalaista vivahdetta englannin ääntämyksessä. Mielestäni Nancy ei myöskään Lutakon lavalla kuulostanut ihan niin lapkoisalta kuin nuo MySpaceen laitetut kappaleet.

Mutta luulenpa että jahka muutamat palaset vielä loksahtavat paikoilleen ja musiikkiin löytyy se oma persoonallinen tulokulma, Nancysta tulee vielä kova juttu. Olisi ihan kiva päästä keikalle pian uudestaan.

Paidoista päätellen yleisöä kiinnosti lähinnä Sotajumala.

Aivolävistys osaa olla myös rauhallinen.

Liekkineitsyyden lisäksi minulta lähti samalla kertaa myös aivolävistysimmenkalvot, sillä tuotakaan Jyväskylän ylpeyttä en ollut häpeäkseni aiemmin kokenut. Osasin odottaa punkkia, mutta yllätyin heti siitä, että kitaristeja oli kaksi ja toisen kerran yllätyin kun he alkoivat soittaa. Aivolävistyksen kitarariffittelystä ei nimittäin tullut niinkään mieleen räkäinen punk kuin kunnon thrash-metalli. Luulen että tyypillisesti Aivolävistys kuulostaa kitaroidenkin puolesta enemmän hardcorelta kuin rässiltä, mutta ulkoilmassa, tuossa tilanteessa, noilla pa-kamoilla, kitarat jytisivät aika tuhdisti. Laulajan ääni oli kuitenkin ihan taattua punkkirähinää, joten siitä tuli aika mielenkiintoinen yhdistelmä mainittujen kitaroiden kanssa.

Lisää Aivolävistystä.

Pääasiassa Aivolävistyksen sanoitukset vaikuttivat yllättävän hyviltä, vaikka näkökulma lieneekin punk-bändille aika perinteisen antifasistinen, antikapitalistinen, antikonsumeristinen, antiuskonnollinen ja pasifistinen. Sanottavaa riittää ja se sanotaan kovaa ja monta kertaa. Ei sillä että se menisi silti perille. Siis niille joille olisi tarpeen.

Ilahduttavasti lavalta lähetettiin pariinkin otteeseen terveisiä samaan aikaan keskustassa käynnissä olleille Kirkkopäiville, omistettiinpa sen kävijöille yksi kappalekin. Lienee turha mainita, että terveiset olivat luonteeltaan ironisia ja vihamielisiä.

Seuraavan kerran Aivolävistys nousee lavalle Rentukassa mahtavasti nimetyssä Helvetti soikoon -tapahtumassa. Kannattaa käydä katsomassa. Bändi taitaa olla Jyväskylän paras. Ainakin lajissaan. Ehkä muutenkin.

Edes sää ei ollut siististi cool.

Niin, sää oli aivan mahtava. Se näissä loppukesän tapahtumissa aina vähän vituttaa, että illalla on kylmää ja pimeää, mutta eipä nyt hirveän kylmä tullut.

Rotten Sound.

Miten kirjoittaa Rotten Soundin keikasta?

Oikeasti.

Pitäisikö siellä kuunnella, vetävätkö kaverit kaikki muutaman sekunnin rykäisyt täsmälleen samalla tavoin kuin levyllä, vai onko tärkeintä se mikä on meininki mosh pitissä? Olen nähnyt Rotten Soundin aika monesti, mutta en ole niin hyvä grindintuntija, että osaisin sanoa mitä niissä keikoissa oli keskenään eroa.

Siis ainahan se on hyvä livenä.

Lisää Rotten Soundia.

Rotten Soundilla on Suomessa tosi kummallinen asema. Toisaalta Suomessa ei ole mitään pitkää grind-perinnettä, eikä Rotiskolla genressään ole oikeastaan kilpailijoita, mutta toisaalta he nauttivat huikeaa suosiota ja levyt tuppaavat nousemaan listalla parinkymmenen myydyimmän joukkoon ilmestyessään. Jostain syystä Suomessa kuuntelee Rotten Soundia suurin piirtein jokainen metallinkuuntelija, vaikkei iso osa heistä muusta grindcoresta välitä paskaakaan. Miten näin on päässyt käymään, en tiedä. Osasyy voi olla, että bändin fanipaidat ovat tosi hienoja ja he keikkailevat ahkerasti. Mutta iso osa heidän suosiossaan on varmasti myös sillä että he ovat lajissaan ihan maailman huippuja. Kulttuurin puolella tapaa olla niin, että kun tekee jotain asiaa ihan saatanan hyvin, siitä joku myös tykkää.

Rotten Soundin toiseksi paras kannuttaja ikinä.

Olin varma että Rotiskolla olisi alkanut alamäki maaliskuussa 2006, kun bändin vahvuudesta poistui perhesyistä Suomen ylivoimainen ykköskannuttaja, Kai Hahto, joka kesti mennen tullen myös kansainvälisen vertailun. Oli vaikea kuvitellakaan, että Suomen kokoisesta maasta löytyisi toista yhtä kovaa jätkää rumpuihin. Sami Latva täyttää paikan kuitenkin erinomaisesti.

Rotten Soundin paras kitaristi ikinä.

Rotten Sound on Suomessa suuren yleisön juttu.

Oli kyllä pakko ihmetellä, että näinkin ryskepainotteiseen ohjelmaan oli headlineriksi valittu Maj Karma. Muutama vuosi sitten tässä ei olisi ollut mitään ihmeteltävää, mutta en liene mielipiteeni kanssa yksin, kun väitän että Herra Ylpön soololevyn jälkeen Maj Karman taso on romahtanut. Romahtaminen tarkoittaa tietysti sitä, että musiikki muuttuu sellaiseksi, että nimenomaan MINÄ en siitä välitä. Ja itse asiassa jo ennen tätä tapahtui sellainen selkeästi symbolinen siirto keikkalistoilla, että Ukkonen -levyllä julkaistu Attentaatti korvasi aikaisemmin “sen rankan biisin” paikkaa pitäneen Hullu huutaja -kipaleen. Ei sillä, Attentaatti ei ole yhtään hassumpi, mutta kyllä uusin levy, Salama, on sellaista muniinpuhaltelua, että vanhoja hyviä aikoja tulee niin kova ikävä ettei sitä Ukkosella korvata.

Häiriö.

Minulla ei ole tapana painaa settilistoja erityisesti mieleeni, mutta olin huomaavinani että Lutakkoon Maj Karma oli valinnut vähän rankemman biisikavalkaadin kuin he nykyään tavallisesti tekevät. Keikka nimittäin oli aivan helvetin hyvä, vaikka aloitinkin kitinällä. Siinähän aivan vanhakin nuortui innostumaan välillä. Ja innostui myös Herra Ylppö itse: hän nimittäin putosi lavalta keikan lopulla ja mahdollisesti mursi kätensä. Bändi jääkin tauolle ainakin vuodeksi. Ainoa poikkeus taukoon tulee 2010 Karmarockissa.

Mainittujen lisäksi festareilla esiintyi mm. kaksi ulkomaalaista bändiä: kanadalainen Protest the Hero ja Misery Index USAsta. Ja näiden lisäksi löytyi tietysti typerästi nimettyjä kotimaan metallin ykkösnimiä Sotajumalasta Torture Killeriin. Sotajumala keräsikin sisälavan bändeistä ylivoimaisesti suurimman yleisön. Itseäni tällainen perisuomalaisen väkivaltafetisistinen meininki ei niin hirveästi napostele, mutta näyttää uppoavan metalliyleisöön noin keskimäärin.

Pikkuiseksi yhden päivän festariksi Lutakko Liekeissä oli kerännyt tänä vuonna aika napakan paketin, mistä kai kielii sekin, että ihmiset viitsivät ihan matkustaa kaukaakin paikalle katsomaan. Ja hyvinhän se homma toimi kaikin puolin. Itse asiassa alue toimi niin hyvin, että toivoisi vastaavia järjestettävän myös muunkinlaisen musiikin saralta. Jyväskylässä rankemman musiikin kuuntelijoita hemmotellaan, mutta olisipa mahtavaa ihailla samalla alueella esimerkiksi Flow:n tyylistä ohjelmistoa. Tilausta kyllä olisi.

Kaikki Lutakko Liekeissä -kuvani löytyvät täältä. Joskin aika pitkälti kaikki julkaisukelpoiset on kyllä julkaistu jutussa. Sama meininki kuin aina: jos käytät, pyydä lupa. Annan aika huoletta käyttää näitä epäkaupallisiin tarkoituksiin.

Jyväskylä Rock Festival 2009

Teksti: Tero Hannula
Kuvat: Tero Hannula, PE & Pasi Laitinen, LA (Ethän käytä kuvia luvatta. Luvan saa yleensä pyytämällä)

Jyväskylä Rock Festival juhlittiin parisen viikkoa sitten (14.-15.8. 2009) Laajavuoressa toista kertaa peräkkäin. Jyväskylän kannalta tässä on merkittävää se, että näyttää tosiaan siltä että saadaan tännekin viimeinkin jokavuotinen ulkoilmarokkifestari. Rokkikonttorin kannalta tässä vuodessa taas oli merkittävää se, että sain viimeinkin mukaan myös ihan oikean kuvaajan! Valitettavasti kuvaaja ei päässyt perjantaina paikalle, mutta lauantailta on tarjolla erittäin laadukkaita rokkikuvia. Parhaimmat kiitokset Pasi Laitiselle (www.pasilaitinen.com).

Keskisuomalainen festariyleisö alkaa selvästikin löytää Jyväskylä Rock Festivalin, sillä porukkaa tässä kaksipäiväisessä tapahtumassa oli molempina päivinä ihan mukavasti alkuiltapäivästä asti ja kaiken kaikkiaan kävijöitä oli varmasti pari kertaa enemmän kuin viime vuonna (oman ilmoituksen mukaan yhteensä 8000). Nähtävästi ohjelmistokin oli vetävämpi, sillä leirintäalueella oli telttoja tällä kertaa enemmän kuin kaksi ja omastakin perhepiiristä matkusti yksi ihminen kaverinsa kanssa paikalle ihan Vaasasta asti.

Perjantaina ensimmäiset ihmiset olivat tulleet paikalle jo hyvissä ajoin alkuiltapäivästä nauttimaan festaritunnelmasta ja kauniista miljööstä.

Ja teltta-alueellakin oli ihan useampi teltta!

Kävijämäärän lisääntyminen näkyi selkeästi mm. siinä, että kaljatiskeille ja vessoille sai illalla jopa vähän jonottaa. Perjantain alkuillasta anniskelualueella toimi vieläpä jonkinlainen pöytiintarjoilukin, mikä tuntui kyllä aika luksukselta. Jyväskylä Rock Festival näyttäytyykin hieman erinäköisenä kuin tavallisimmat tusinafestarit. Rock’n Roll Circus -kiertueen festarit ovat varmaankin kaikki enemmän tai vähemmän saman näköisiä, mutta se oli hauskaa, miten tavallisten sumopainien ja benjihyppyjen lisäksi alueella oli mahdollista kokeilla taitojaan rodeossa (siis siinä koneellisessa versiossa). Kojuakin löytyi mm. seksivälinekaupalta.

Järjestelyt olivat tutun toimivat viime vuodelta: pahoja pullonkauloja ei päässyt syntymään porteille edes ruuhka-aikoina (en tosin ollut kumpanakaan päivänä ihan loppuun asti paikalla), jonot olivat lyhyitä ja alue oli sopivan kokoinen ja selkeä. Aikuista yleisöä lisäksi varmasti miellytti se, että anniskelualueelta näki toiselle lavalle erittäin hyvin, eikä tiellä ollut pahoja näköesteitä. Ainoa miinus viime vuoteen verrattuna oli se, että ainakaan minä en nähnyt aikatauluja missään. Epäilemättä jonkinlaisia käsiohjelmia tai flyereita jaettiin jossain lipunmyynnissä tai jossain, mutta itse alueella ei näkynyt mitään julisteita, joista soittoaikataulut olisi voinut tarkistaa.

Perjantaina esiintyivät järjestyksessä ensimmäisestä viimeiseen seuraavat artistit: Raaka-aine, Home Junior, Järjestyshäiriö, Fintelligens, Beats&Styles feat. Mike Monroe, Uniklubi, Matti Nykänen, PMMP, Apulanta. Eli minun näkökulmastani PMMP:tä lukuunottamatta joko täysin tusinakamaa tai sitten jotain vielä kamalampaa.

Yleisö ei ollut esiintyjien tasosta ilmeisesti kanssani täysin samaa mieltä, sillä vaikka päivä alkoi melko rauhallisesti, meininki muuttui tasaisesti paremmaksi illan mittaan ja PMMP:n keikalla näki jo riehakkaastikin tanssivaa yleisöä.

Jos jotakin pitää sanoa noista perjantain vähemmän kiinnostavista artisteista, niin Fintelligens oli kyllä kerrassaan huono buukkaus. Tämä poppoo on kyllä varmasti tylsimpiä ja huonoimpia Suomi-rapin edustajia, olkoon miten pioneeri tahansa. Heidän valokuva-albumeista, sarkastisista anteeksipyynnöistä ja ties mistä arkipäivän pikkuasioista kertovat räpätyksensä ovat jotakuinkin yhtä tylsää kuunneltavaa kuin huonoin suomalainen tiskirättiproosa on luettavaa. Kotimaisen rap-musiikin kentältä löytyisi niin paljon parempiakin artisteja. Esimerkiksi sen paras edustaja Asa. Ehkä Fintelligens oli buukattukin siksi, ettei se tainnut tänä kesänä olla ihan jokaisella festarilla. Jos näin oli, niin mikä ettei siitä kehuisi.

Beats&Styles täysin maanisine kitaristeineen oli niin ikään tuskallista kuunneltavaa ja katseltavaa. Vaikka heillä olisi ollut hyviäkin biisejä, olisi tuskin keikalla voinut ajatella muuta kuin että voi kun joku älyäisi antaa tuolle kitaristille rauhoittavia. Mike Monroe sen sijaan oli oma karismaattinen itsensä, joskin englanninkieliset huudahdukset saivat aikaan pieniä myötähäpeän aaltoja. Bändiltä löytyi myös ilmeisesti ulkomaalaistaustainen mieslaulaja, joka ihan oikeasti osasi hommansa. Harmi vaan, että koko keikkalistasta ainoastaan yksi kappale oli ei-täysin-sietämätön.

Ja on kai se Matti Nykänenkin pakko mainita. Musiikillisesti hänen keikkansa muistutti lähinnä kolmen vartin mittaiseksi venytettyä karaoke-esitystä (huonoa sellaista), mutta eihän kukaan musiikin takia ollutkaan paikalla. Biisit olivat aivan kamalaa humppaa ja rakenteeltaan yksinkertaisimpia mahdollisia (yhteen oli saatu sellaistakin progeilua kuin modulaatio), mutta enpä menisi vannomaan että yleisö sai Matista edes sitä mitä tuli hakemaan. Välispiikeistä suurimman vastuun kantoi kosketinsoittaja, jonka hahhah-hauskoihin vekkulikysymyksiin Matti sitten vastaili one-linereillaan. No, yleisö tarvitsee pellejä, jotta tuntisi ylemmyyttä.

PMMP:n yleisöä.

Hauskana kontrastina illan surkeimman esiintyjän jälkeen tuli illan paras. Alkufiilistelynsä jälkeen PMMP:n tytöt intoutuivat jopa vitsailemaan sillä, miten mahtavaa oli että Matti Nykänen oli festareilla heidän lämppärinään.

PMMP:tä on vaikea olla hehkuttamatta liikaa. Bändin peruskeikka näyttää olevan sellainen, joka on ihan helvetin energinen ja hauska, mutta ehkä sekin alkaa kärsiä hieman inflaatiota liian monesti nähtynä. PMMP ei petä levyllä koskaan, mutta onkohan tämä sama lavahabitus jo väsähtänyt? Hauskaa kyllä, samaa kysymystä ei taida koskaan kuulla esitettävän suomalaisista rock-bändeistä, jotka koostuvat kokonaan miehistä. Mutta sanottakaan nyt kuitenkin, että Apulannan esiintyminen lienee kuitenkin aika merkittävästi kulahtaneempaa kuin PMMP:n.

Kulahtanut on kyllä sanana täysin väärä kuvaamaan PMMP:n esiintymisiä. Vaikka ne eivät tosiaan toinen toisestaan niin merkittävästi eroa, ovat ne aina, kuten mainittua energisiä ja villejä. On hienoa, että vielä loppukesästä jaksetaan vetää aivan täysillä pienen festarin yleisölle.

PMMP:n naisten lavaimprovisaatio on aika hauskaa katsottavaa. Vaikka keikkojen fiilis on aina samanlainen, heillä tuntuu olevan joka kerta erilainen koreografia, mikä johtunee siitä, että kaikki muu paitsi biisit ilmeisesti todellakin improvisoidaan lavalla. Paula jopa teki tyypillisen miesrokkarin tempun ja kiipesi lavarakenteisiin.

PMMP on aina ollut pari askelta kommentoijiaan edellä. Kun heiltä on odotettu rankkaa levyä, on tullut lastenlauluja, kun on odotettu hempeilyä, on pistetty rokiksi. On kiinnostavaa nähdä mikä on seuraava siirto tältä uransa alusta lähtien toinen toistaan parempia levyjä julkaisseelta kokoonpanolta. On myös aika vaikeaa kuvitella mihin suuntaan bändi lähtee välttääkseen paikallaanpolkemisen. Tähänastiset merkit kuitenkin viittaavat siihen, että oli se mitä tahansa, se lienee odottamatonta ja loistavaa.

Ja tältä PMMP näytti pimenevässä illassa kaukaa, koko yleisön takaa.

Hei hei PMMP, toivottavasti nähdään ensi kesänä!

(Kaikki perjantain kuvat löytyvät täältä.)

LAUANTAI

Jyväskylä Rock Festivalin lauantai houkutteli paikalle velipoikani Vaasasta kaverinsa kanssa. Jyväskylässä esiintyi kuulemma kotimaisen metallin tähtitrio (Mokoma, Stam1na, Diablo). Rohkenen olla eri mieltä ketkä moiseen trioon oikeasti kuuluisivat, mutta suuri yleisö lienee enemmän veljeni linjoilla tässäkin asiassa.

Lauantaina esiintyivät järjestyksessä Substances, Morian, Samae Koskinen ja Hänen Taikabändinsä, Bloodpit, Klamydia, Mokoma, Don Johnson Big Band, Diablo, Stam1na ja Eläkeläiset. Tälle päivälle oli saatu pari minuakin etäisesti kiinnostavaa artistia. Emme tosin ihan Samae Koskiseen mennessä ehtineet alueelle, mutta sen mitä lopusta ehdimme ulkopuolella kuulla, ei ollut niin väliksikään. Ei ollut kyllä yhtään tällaisen musiikin fiilis, vaikka Koskinen bändeineen varmaan levyltä minullekin maistuisi.

Vaasan pojat halusivat odotella Klamydian keikkaa anniskelualueella, joten mikäpäs minäkään olin asiaa estämään… Lauantain kävijämäärä näytti heti alkuunsa perjantaita suuremmalta, siinä määrin anniskelun runsas pöytämääräkin alkoi olla varattua jo iltapäivästä. Ja meininki oli kieltämättä hyvää.

Minun on vaikea ymmärtää miten kukaan jaksaa enää kuunnella Klamydiaa. Joo, ala-asteella minuakin heidän pilluvitsinsä naurattivat, mutta nykyään tuo touhu lähinnä itkettäisi, jos siis jaksaisin välittää. Pohjanmaa-laulussaan bändi ilmaisee kielioppisääntöjä uhmaten “Alkaa peellä ja loppuu aalla” ja näin voisin sanoa, jos siis osaisin rakasta äidinkieltämme yhtä huonosta, myös siitä sanasta jolla heidän musiikkiaan kuvailisin.

Klamydian jälkeen esiintyi bändi, josta itsekin tykkäilin vielä Kurimus-albumin aikoihin, mutta johon jo seuraavalla levyllä kyllästyin. Se on kuitenkin sanottava, että Mokoma pääsi yllättämään live-esiintymisellään. Olen aina arvostanut sitä, että joku rohkenee vetää thrashia suomeksi ja kuten niin monen muun kotimaisen metallibändin kohdalla on, homma toimii livenä aika merkittävästi paremmin kuin levyillä.

Ensimmäinen syy Mokoma-kyllästymiselleni taisi olla sanoitukset, toinen Marko Annalan ääni ja kolmas se, että Tämän maailman ruhtinaan hovi -levyllä oli vähän liikaa heikkoa muniinpuhaltelua. Livenä Mokoma kuitenkin toimi. Se vaan toimi. Edes Annalan ääni ei ärsyttänyt.

Suomenkielistä rässinrymistelyä ei liiaksi kuule (tai no kuuleehan Mokomaa joka paikassa), mutta on se hyvä että edes yksi bändi sellaista tekee. Mokoma tekee sen näköjään nykyään varsin hyvin. Saatanpa keikoilleen eksyä toistekin.

Samaa mieltä edellisestä lienee yleisökin. Ainakin niin voisi päätellä näistä komeista yleisökuvista.

Kuten yleisön ulkonäöstä voi päätellä, oli seuraava esiintyjä kotoisin vähän eri genrestä. Miten noinkin pienelle alueelle voikin mahtua näin paljon aivan erinäköisiä ihmisiä näin sulassa sovussa? Don Johnson Big Band vetää yleisönsä paikalle vaikka se esiintyisi yksin käsivarren Lapissa.

Myös DJBB on niitä yhtyeitä, jotka tuppaavat livenä toimimaan aina hyvin, etenkin jos jaksaa yleisön mukana osallistua keikkaan. Se on kuitenkin sanottava, että jotakin uutta tämäkin bändi kaipaisi.

Sanon muuten noin aika monesta bändistä nykyään. Ehkä olen nähnyt liikaa keikkoja, ja vieläpä liikaa keikkoja samoilta bändeiltä? Näin taitaa Suomen kokoisessa maassa käydä aika helposti, vaikka festareita onkin joka niemen notkossa. Harmi vaan että näillä kaikilla festareilla on yleensä aika pitkälti sama kotimainen kaarti esiintymässä. Ehkä se olen vain minä joka kaipaisi jotakin uutta, eivätkä ne mainitut bändit.

Siitä ei voi DJBB:täkään syyttää, etteikö bändiltä löytyisi lavaenergiaa, menoa ja meininkiä. Eli siinä mielessä on kyllä kehuttava Jyväskylä Rock Festivalin ohjelmistoa, että vaikkei se tänäkään vuonna hirvittävän mielikuvituksellinen ollut, niin ainakin näistä tyypillisistä festarijyristä oli osattu mukaan valita niitä parhaiten yleisönsä ottavia akteja.

Diablo sitten taas kuuluu niihin bändeihin, jotka ovat koko uransa ajan tehneet saman levyn uudestaan ja uudestaan, eikä se ensimmäinenkään ollut erityisen kiinnostava. Yleisöä kotimaiset metallibändit tuntuvat kuitenkin keräävän riippumatta siitä millaista kuraa levyilleen suoltavat. Oli nimittäin keikalla laitettu pystyyn ihan reipas mosh pittikin.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin: kyllähän Diablon versio Abban Dancing Queenista oli ihan hyvä ja soittotaitoa pojilla riittää ihan hyvin. Harmi että se biisien sisältö aika geneeristä metallisoppaa.

Tässä Rainer varmaankin päätti riemastuttaa yleisöä töräyttämällä ilmoille ääntä myös vartalonsa kääntöpuolelta.

Ja tässä hieman tyytyväistä yleisöä keikan jälkeen.

Kuva: Tero (Kuten laadusta näkyy)

Ja seuraavakaan esiintyjä ei ole minun symppaamiani. Stam1na on kulkenut lyhyen uransa nähdäkseni lähinnä muiden tamppaamia latuja. Ensimmäinen ajatukseni, kun vuosia sitten bändiä ensimmäistä kertaa kuulin, taisi olla että onpas joku nyt onnistunut vesittämään Mokoman idean todella pahasti. Suuri yleisö kuitenkin löytää tästäkin yhtyeestä jotakin mitä minä en: Stam1na on nykyään tuntuvasti suositumpi bändi kuin Mokoma, jonka tallissa soittelevat.

Jostain syystä myös Stam1nan laulaja-kitaristi “Hyrde” nauttii erityistä suosiota metallipiireissä jonkinlaisena kylähullun ja gurun välimuotona.

Kuulemma bändissä on kuitenkin muitakin soittajia.

Minun kommenttini Stam1nasta kuitenkaan tuskin hetkauttavat näitä ihmisiä. Ja hyvä niin.

Olen kuullut tituleerattavan tätä yhtyettä Suomen System of a Downiksi, mutta en kyllä käsitä millainen törppö sellaisen lapsuksen on suustaan päästänyt. Heitto on oikeastaan loukkaus, paitsi molempia bändejä, myös Suomea kohtaan. Suurin yhdistävä tekijä taitaa olla se, että molempien bändien laulajilla on aina silloin tällöin aika hassuja ilmeitä.

Vaan kuten sanottua, tilausta tällaisellekin bändille nähtävästi on. Ja mikäs siinä. On se hyvä ettei kotimainen musiikki ole pelkkää Lauri Tähkää eikä suomalainen metalli pelkkää Kotiteollisuutta (tai vieläkö joku kutsuu sitäkin metalliksi?).

Seurueesta kenenkään virta (paitsi kuvaajan, joskin hänkin lähti mukaan) ei enää riittänyt Eläkeläisiin, joten oli aika tilata taksi ja siirtyä Infernon päätösklubin kautta kotiin. Taksia muuten sai odottaa aika helvetin kauan. Infernossa oli hyvä meininki ja festarivieraille narikkakin oli ilmeisesti ilmainen.

Hyvin järjestetyt bileet jälleen kerran. Toivottavasti Jyväskylä Rock Festival saa edelleen jatkoa ja toivottavasti ohjelma on jatkossa kiinnostavampaa. Kaikkia ei kuitenkaan voi miellyttää ja joskus on huono idea edes yrittää. Sillä voi aina spekuloida millainen menestys tämä tapahtuma olisi ollut, jos se olisi järjestetty viime vuoden tapaan Jurassic Rockin kanssa päällekkäin. Onneksi ei järjestetty, eikä pidä järjestämän jatkossakaan. Molemmat festarit mahtuvat loppukesään oikein hyvin.

Kaikki lauantain kuvat löytyvät täältä.

Prodigyä odotellessa

Liput Prodigyn keikalle myytiin, tai oikeastaan varattiin tänään. Ainakin seisomapaikat. Lippupalvelun kautta saa vielä istumapaikkoja. Sitten alkaakin parin kuukauden odottelu. Odotellessa voi katsoa vaikka tätä.

Löytyi Twitteristä via @arttuextra ja @villetikkanen

Prodigyn lippuja myy ainakin Tiketti

Brittiläisen elektrolegenda The Prodigyn Helsingin jäähallin keikalle lippu myy ainakin Tiketti, jolla tapahtuma on jo kirjattu sivuille. Huhu kertoo, että myös Lippupalvelu myy lippuja. Liput tulevat myyntiin maanantaina 24.8. 2009 klo 9:00 ja yksittäisellä lipulla on hintaa 52/48€.

Itse keikkahan on 12.11.2009, ovet avataan klo 18.30. Keikalle ei ole ikärajaa. Prodigyä lämppää englantilainen hardcore-bändi Enter Shikari.

edit: Hesarikin jo uutisoi tämän, minkä me muut olemme tienneet jo kesäkuusta ja puoliksi arvattiinkin jo helmikuussa
edit: Lippupalvelusta voi ostaa lippuja myös.

The Upcoming Imogen Heap Album ‘Ellipse’ Streaming Now!